maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tuijotetaan

Välillä olen pohtinut nuorison lasittunutta katsetta niiden tuijotellessa maisemaa ikkunasta.
Mitähän ne oikein näkevät vai nukkuvatko ne istualtaan silmät auki?
Tule tintti pönttöön - tule tintti pönttöön - tule tintti pieni - tule
Siinä niillä meni talvi pönttöä tuijottaessa. Kyllä sinne sinitintti silloin tällöin meni öitänsä viettämään. Kevään tulleen funkkismaja nokuteltiin kuntoon, jotta morsmaikun on hyvä asettua taloksi.
Jää kotiin ruokkimaan meitä - jää ruokkimaan meitä - jää ruokkimaan
Matkalaukku toimii tuhat kertaa paremmin kuin joku naruviritelmä. Hyvä että ehtii laukun saada auki, niin se on jo valloitettu. Liekö tarkoituksena painostaa matkaajaa jäämään kotiin ruokkimaan, kun se toinen antaa aina sitä huonoa ruokaa - vai onko katse sittenkin "mikset sä jo mene, kun me saadaan parempaa safkaa siltä toiselta sisäköltä? Mikset sä jo mee? Mene jo."
Tippuu tippuu tippuu tippuu tippuu
Kahvin tippumista on todella jännä tuijottaa, suorastaan hypnoottista. Huvinsa kullakin sanon minä. Vaikka saattaa sitä kyllä itsekin tuijotella näkemättä mitään, kun unenpöpperössä juuri valmistunutta aamupuuroa nakkelee nassuun ja hörppii valmiiksi tuijotettua kahvia.
Aamukahvi avec?
Aamukahvi kannattaa kyllä ottaa ihan au naturel, liian varhain runsain mitoin nautittu avec saattaa Hakkaroitua ja aiheuttaa sammaltumista seuraavana aamuna/päivänä.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskävely

Piiperö ja tuulen viesti
Nuorison kanssa lähdettiin maalle tutustumaan niille uusiin maisemiin. Päivät eivät olleet niitä lämpöisimpiä, muttei olleet myöskään perinteisiä pääsiäisen vesi-räntä-lumisadetta vaakaan kelejä. Piiperö yllätti meidät muutama viikko sitten valjastelemalla kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ero edellisiin kertoihin oli, sallitakoon somppumainen vertaus, kuin väriero riista- ja hopeasomalilla. Onneksi seisoimme tuolloin tukevasti puoliroutaisella maalla, yllätys oli sen verran mieliä heilauttava.
Pääsiäisenä valjastelu ei enää päässyt yllättämään. Niin se Piiperö painoi menemään kärsä tanassa uusia maastoja nuuhkutellen. Jäbä teki vuorostaan pitkän lenkin käyden tsekkaamassa kuinka puolilahon raidan kaataminen onnistuu. Eipä se pahemmin säikkynyt moottorisahan raa-ahkoa soundiakaan.
Klenkkaa odotellaan
Kävimme myös koko porukalla ulkoilemassa. Jäbä näytti suunnan, piiperö seuraili luovien, kun Savossa oltiin. Lunta ei juurikaan enää ollut ja maakin oli mukavan pehmeää käveltäväksi.
Tuoreita koivuklapeja näyttää olevan
Klapiläjä osoittautui mielenkiintoiseksi rastiksi. Tuossa yhteydessä ei vielä näkynyt perhosia liikenteessä, mutta pari tuntia kävelyn jälkeen ensimmäinen sitruunaperhonen suoritti ensiesiintymisen.

Mielenkiintoinen koivun runko
Pienellä hokuttelulla nuoriso suostui esittämään kuinka puuhun raapaistaan. Näin tällä kertaa vältyttiin "kuvaus alkaa - nostakaa Jane puuhun" tehtäviltä. Metsän reunassa oli läjä makedonianmännyn oksia ja käpyjä, mitkä ovat muuten varsin pihkaisia. Tämän me kyllä tiesimme jo menneisyydestä, kun ensimmäinen hopeasomppumme onnistui könyämään ko. puun yläoksille valjaissa - tietysti. Siinä oli niin kissa kuin noutajakin "lievästi" pihkassa. Tällä kertaa ainoastaan jäbällä oli vain lievästi pihkaa tassujouhissa pureskeltavaksi.
2kv valkopyrstösomppu
Lehtikuusien seassa samoili ihka aito kippurahäntäinen valkopyrstösomppu. Piiperö kyllä jaksaa pitää kauniisti pyrstöänsä pystyssä luonteenomaisesti kärjestään mutkalla. Kuten kuvista näkee, pyrstö on vielä kehityksen alkuvaiheissa. Siihen on jo muutama pitempi haiven kehittynyt, joten toivoa on muutaman vuoden kuluessa nähdä kunnon leveä huisku, jollainen Grand Old Ladylla oli.

Jäkäläiset kivet ja jäbä