sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Avantouintia ja sukelluksia

Hoblaa, siivet supussa, selkä suorana. Mahalasku?
Pitkästä aikaa päivällä oli kohtuullisen lämmintä olosuhteisiin nähden. Suuntasin joen rannalle katselemaan koskikaroja jos vaikka saisi muutaman kelvollisen kuvankin otettua. Rantatöyräällä asettelin takamukseni jäiden ympäröimälle kivelle, josta oli hyvä seurailla koskikaran touhuja. Takapuolen jo jäätyessä ja puutuessa se oli siirtynyt lähimmälle virtapaikalle. Eihän siitä voinut mihinkään lähteä, jottei toisen ainakaan minun takia tarvinnut keskeyttää ruoan etsimistään.
Ylävirrassa niiailemassa
Karan ollessa ylävirran suunnalla sai sitä kuvattua lähes veden pintaa pitkin. Eipä tarvinnut edes ajatella virtaavan veden henkilökohtaista lähestymistä. Mielenkiintoista oli nähdä sen uiskentelevan kuin sorsa konsanaan ja välillä sukelteli kuin kuikka.
Rantaa mittaamassa
Kellon raksuttaessa tipi hivuttautui pikkuhiljaa alavirtaan päin. Välillä otti pienen lentopyrähdyksen, välillä uiden ja toisinaan kävellä taapersi. Mikäs hänen oli taapertaa auringon mukavasti lämmittäessä.
Näkyykös täällä selkärangattomia?
Jään reunalta se tyypillisesti seurasi vettä tovin ja mitä ilmeisemmin jotain sopivaa huomattuaan hyppäsi suinpäin veden syövereihin. Linnun hyväkuntoisista höyhenistä vesi valuu helmeillen pois estäen kastumisen ja paleltumisen. Höyhenpukuaan se ei missään vaiheessa hoitanut, liekö ne aamu- / iltarutiineja.
Pärskeet pyrtösulilla
Oikea jalka eteen ja hieman kallistusta taaksepäin - poseerausasennossa!
Ja taas mennään
Paikalle saapui toinenkin koskikara aktiivisesti äännellen. Tämä sai pitkään kuvaamani yksilön jähmettymään paikalleen. Jotain se aikansa seurattuansa kommentoi, jonka jälkeen tulokas siirtyi sirkuttaen hieman edemmäksi.
Auringossa lämmittelyä ja ympäristön varmistaminen
Päivä oli varsin ulkoilupainotteinen ja jalkakipsipinnoja (jalka paketissa havaittuja lintulajeja) kertyi muutama. Kevätmuuttoa odotellessa on hyvä harjoitella näillä muutamalla tarjolla olevalla lajilla. Noista sepelrastaan oletin kyllä olevan mahdollinen, tosin vasta ilmojen muuttuessa keväisemmiksi. Polku rastaspaikalle tarjosi oivalliset mahdollisuudet lennokkaille koreografioille, joten jääpiikit olivat jälleen ehdottomat kulkemiseni kannalta. Paikallaoloaikanani lintu oli hankala kuvattava, kun se viihtyi monien oksien takana ja lenteli sinne tänne normi mustiksia härnäten. Pesimäaikaan Lapissa lajihan on varsin kähmy ja vaikeasti löydettävissä saatikka kuvattavissa.
Keväinen sepelrastas
Koko talven yrittämäni kolmivarpainen tikka eli pohjantikka näyttäytyi vihdoinkin. Ennen onnistumista tuli lajin eteen ulkoiltua ja kepitettyä sekä ajallisesti että askelmittarinkin mukaan hyvin paljon. Tuona aikana sain kulutettua yhdet jääpikitkin vaihtokuntoon. Tällä onnistumisella jaksaa taas pitkään hakea jotain seuraavaa lajia listalle.
Pohjantikka työn touhussa
Ruokapuu
Pohjantikan ruokapuun tunnistaa jo kaukaa. Elonsa loppupuolella olevan puun kaarnaa on röyhkiönä puun juurella. Varmaan osan noista on palokärki käynyt koputtelemassa. Itse runko on varsin kalutun näköinen. Lintu itsessään on varsin hiljainen ja vaimea nakutus on lähes ainoa löytökeino näin talviaikaan. Pohjantikka on kuitenkin kiva laji seurailla. Onneksi niitä on ollut hyvillä paikoilla muiden nähtävänä ja siten tullut isommalla yleisölle tutuksi.
Talitipi näköpiirissä
Jottei karvanaamat unohdu, niin kissoillakin on pitänyt kiirettä seurata mustiksien ja tinttien piehtarointia rakennuksemme ympäristössä. Läpitalven koiras- ja naaraskanahaukka ovat ottaneet osansa talvehtijoista, joista suurin osa (urpiaiset) lähtivät pakkasten kiristyessä helmikuussa. Vakiotalvehtijoiden seurana on ollut peipporouva sekä muutama järripeippo.
Sinä ja sinun tipit...

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kissan vibrissat

Vuosien saatossa kertyneen takapuolituntuman mukaan kissan näkökyky lähelle on tyypillistä ikääntyvän ihmisen lähinäön karkaamista. Eli lähelle ei näe kuin hetken uusilla lasilla ja jälleen kädet ovat lyhentyneet niin paljon, jotta optikko kutsuu.
Miten sitten kissat "näkevät" lähelle? No viiksillä, tietysti.
Kissan pään pitkiksi kasvaneet karvat niin suu-kirsu akselilla kuin kulmakarvat ja korvanlehtien ovat varsin tuntoherkät. Harva kissan omistaja ei ole voinut olla kokeilematta miten käy, jos ihan pikkasen sillai varovaisesti koskettaa nukkuvan kissan korvakarvoja. Samalla voi yrittää suristella kuin kärpänen, jos vaikka kiusan kohde menisi halpaan. Ehkäpä sitä tekee itsensä naurettavaksi. Siksipä empiiriset testit kannattaakin suorittaa omassa rauhassa.

Siis mikä on vibrissa? Ylen artikkelissa kerrotaan sen olevan sierainkarva, jota mitä ilmeisemmin puhekielessä sanotaan viiksiksi. Niitä löytää lattialta silloin tällöin ja ne ovat yllättävän jäykkiä. Ne ovat varsin soveltuvia juuri korvakarvojen tunnon testaamiseen. Oli miten oli, yleensä kissan viikset ja katin kontit on vähättelevän tyylinen sanonta, mutta miksi on näin?
Viikset on selvä viittaus kissan fysiologiaan, mutta mikä on sitten katin kontti? Tuolla ei varmaankaan viitata moneen TEUhin.

Kissan viikset!

lauantai 3. helmikuuta 2018

Taitolumeilua

Hippiäinen (Regulus regulus)
Vihdoinkin saimme lunta ja ihan riittävästi noin yhdellä kerralla tarjoiltuna. Kaiken peittävä kiteytynyt vesi valtasi tuulen avustamana lähes jokaisen mahdollisen paikan, kuten terassin.
Jäbä on tunnettu innosta peuhata lumessa. Siksipä rajoitimme hieman ulkoilua, jottei lumella kostutetut kainalovillat levittäisi vettä ympäri huushollia.
Neitseellinen terassin lumikuorrutus
Jäbän närkästyksen asteen kasvettua riittävän suureksi, avattiin luukku vapauteen eli terassille. Ensiaskeleet olivat sekä innokkaat että pohtivaiset. Ilmeisesti tunnusteli lumipeitteen paksuutta ja olomuotoa. Samalla oli hyvä pohtia koreografiset kuviot kohdalleen vain muutaman tuomarin arvosteltavaksi.
Aah - lunta, lunta, ...
Vapaaohjelma alkoi notkean tunnustelevalla alastulolla, jota seurasi muutama vaihtoaskel tarkoin suunnitelluin sivustavedoin päätyen estraadilla häämöttävän lumivuoreen tapahtuvaan eleganttiin etutassujen syväupotukseen (varmistaa kainalokarvojen palleroitumisen).
Tulppi, flippi ja floppi sekä mahaliuku
Olennaisinta lumikuvioravauksessa on pyrstön, kissojen tapauksessa hännän, pitäminen lumettomana. Upotusta seurasi uljaan ryhdikkäänä suoritettu hyppy-yhdistelmä päätyen flippitulppi neljänneskiereeseen. Siinä olisi parilla Christoffer ja Jayne ollut pistämistä paremmaksi.
Sarjaa seurasi kiidytys loppuliukuun.
Kuviot kohdallaan
Tuomareista toinen, Piiperö, suoritti lähemmän tarkastelun käytettyihin askellustekniikoihin. Tuomari on tunnettu hienohipiäisyydestään kylmän kosteita elementtejä kohtaan. Toisinaan hän tarvitsee avustajan pystyäkseen suoriutumaan tarkastusalueelle.
Elegantti poistuminen permannolta
Hienohelma Piiperö korkeasti askeltaen oli tyytyväinen näkemäänsä ja poistui lähes suorinta tietä tassujen lämmitysalueelle.

Seuraavissa ohjelmanumeroissa Jäbästiseltä katosi tuntuma alustaan. Tuloksena oli mm. ilmakkaan ryhmähtävä lento reunaverkkoon, mikä sai jännityksellä seuranneen yleisön esittämään oman ohjelmanumeron "Pidätettyä naurua ulokkeesta". Suuret taiteilijat saattavat olla herkkiä nenästään.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kohti valoisia talvipäiviä

Oravan talvipäivänseisausaamu
Tämän vuoden talvipäivänseisaus ja samalla lyhyin päivä on takanamme. Kevättä kohti mennään verkkaisesti näin aluksi. Kuukauden päästä päivä piteneekin jo lähes silmissä. Luonnon elävillä tämän hetkinen valoisa aika on lyhyt etsiä riittävästi apetta yöstä selvittäväksi. Siksipä tämä aika on käytettävä tehokkaasti ruoan etsimiseen. Kaupunkiympäristössä ruokapaikkoja on normaalisti siellä täällä, joten tarjolla on vaihtoehtoja erilaisille mieltymyksille. Siivekkäät ehtivät tsekkaamaan monta ruokalistaa lyhyenkin päivän aikana. Lumen sitten joskus peittäessä maan ruokinnat nousevat eläinten kannalta arvoon arvaamattomaan.
Mustis marjoja poimimassa
Osa linnuista sekä oravat hyödyntävät lievästi myrkyllisiä marjakuusen marjoja. Tiedä sitten millaisia kiksejä ne niistä saavat. Ainakin elossa ne näytävät olevan naposteluistaan huolimatta. Ravinnon niukkuuden lisäksi petojakin liikkuu ja niiden varalta etenkin oravien tulee olla varuillaan.
Paikallinen kanahaukka
Alueella on ainakin vuoden verran pyörinyt kanahaukka. Sitä näkee lähes päivittäin lentelevän hakemassa omaa ravintoannostaan. Sitä se on se elämän kierto, pelkällä petulla ei pärjää.
Siellä se gentti kököttää...
Piiperö ja välillä poikulikin ehtivät päivä"askareiltaan" vahtia lähitienoon elämää. Seurattavaa on kylläkin varsin niukasti, kun omaa ruokintaa ei ole ainakaan tänä talvena keräämässä siivekkäitä ja nelijalkaisia. Siksipä kalusteita on hyvä siirrellä paikasta toiseen, jotta kattien päivärutiinit menevät sekaisin ja laitostuminen rutiineihin keskeytyy. Sama pätee valkoisten huoneiden taloon.
Kun käyt sairaalassa tervehtimässä sairaita, keskeytät samalla niin vierailtavan kuin muiden potilaiden vajoamisen sairaalan rutiineihin. Liekö pitkään trendinä ollut valkoisen kodin ihannointi kaipausta laitoselämän säännönmukaiseen kliiniseen elämään.
Pönttö liikenteessä, sekä Jäbästinen
Yhtälailla lemmikit "kotoutuvat" etenkin näin talvella kotiin sisätiloihin. Jäbä kyllä haluaisi ulkoilla, mutta terassi ei ole se juttu, vaikka sinne pääsee vapaasti lähes kaiken aikaa. Onneksi pelkästään kiipeilypuun kotuksen siirtäminen toiseen huoneeseen herätti kateissa suurta ihmetystä ja aktiviteettia.
Raapimistolpatkin siirtyivät
Osa raapimistolpista siirrettiin samassa yhteydessä. Jo ennen pystyttämistä niitä oli pakko päästä rapsuttelemaan. Hyvä että saimme ensimmäisen tolpan pystyasentoon, niin ensimmäinen sankari oli jo testaamassa "uuden" tolpan kiipeilyominaisuuksia. Samalla Jäbä keksi, että siitähän on näppärä siirtyä senkin päälle ja sieltä edelleen katonrajaan tulevalle nukkumalähiölle.
Uusien vahtipaikkojen testaaminen käynnissä
Sattuneesta syystä senkin (kaapisto) päälynen ei enää sovellu tavaroiden jemmaamiseen. Toisaalta nyt kun katit pääsevät sinne vapaasti hyörimään, niin siellä on todennäköisesti enemmän karvoja ja vähäisemmässä määrin pölyä. Maisemallisestihan ylhäältä näkee hyvin pihalla, jos ja kun pitäisivät silmiänsä auki. Ainakin mustikset ja kurret saavat pääasiassa ravata pihan poikki kaikessa rauhassa ilman kommentointia.
Valkoisen Joulun este
Sopivasti juuri ennen Joulua kelit muuttuivat nykynormien mukaisiksi vesikeliksi. Lumet saivat kyytiä ja tilalle saatiin niin iki-ihana jääkeli. Ei muuta kuin piikkari jalkaan ja ulkoilemaan. Nastojen rapina jäätikölle on musiikkia korville. Onneksi ehdittiin nauttia pari päivää lumisista maisemista ja lumen tuomasta valoisuudesta. Eikun odottelemaan talvisia aurinkoisia päiviä!
Oli hanget korkeat nietokset (Sibelius)


perjantai 1. joulukuuta 2017

Talvipäivän aherrusta

Talvipäivät ja miksei muutkin päivät mene kissoilla pitkälti ladatessa akkuja, jotta jaksaa juosta heikkopäisenä sen pienen tovin kun koko kotiväki on paikalla.
Päivän aktiviteetteihin kuuluu tyypillisesti ympäristön tsekkaus. Piiperöllä tsekkaus tapahtuu pääasiassa ikkunasta, kun ulkona on kylmää ja märkää.
Päivän valohoito
Hopeasompuille tuntuu olevan tyypillistä etenkin talvisaikaan ottaa valohoitoa. Meillä on valaistuskokeilussa 10W LED -lamppu, joka on etenkin Piiperön mieleen. Sen edessä se saattaa välillä istuskella pitkiäkin aikoja ja toisinaan sulkea silmänsäkin toviksi pohtiessaan maailman kulkua. Ei siinä tarvita mitään korvatulppalamppuhärpättimiä tai muista pöydän valtaavia tehovalojuttuja.

Näkyisköhän genttiä tai ansereita?
Lähistöllä pyörii lähes päivittäin naaras kanahaukka, joka pistää säpinää varisten ja muiden ruokaisempien lintujen siipiin. Niiden ohessa yksittäisiä hanhi ja joutsen parvia vielä lentelee epämääräisiin suuntiin peltojen lumeen peittymistä ja vesistöjen jäätymistä odotellessa. Kissoille pihapiirin tiaiset, varpuset, täplätiaiset, mustarastaat sekä räkättirastaat tuovat hyvää ohjelmaa. Oravat ovat hieman poissa muodista tällä hetkellä ja ne saavat juoksennella pihalla lähes huomiotta.
Ulkoilua kiikun suojassa
Terassilla oleilu ei viime päivinä ole suuresti ollut suosiossa märkien lautojen takia. Eikä nollan ympärillä pyörivät lämpölukematkaan edesauta asiaa. Poikuli kyllä sinnikkäästi ulkoilee sopivan hetken tullen.
Heinät pöyheäksi
Poikulille tulee välillä hillitön himo "pöyhiä makuupaikan heiniä", eli leipoa tolkutton hörinän kera. Liekö toiminto peruja esikissoilta - ennen maaten panoa tallataan heinät ja isommat möykyt pehmennetään tai heitetään pois?
Aaah
Leipominen on kivaa ja kivan tuntuista, etenkin kun kynnet ovat sattumalta päässeet pidemmiksi. Samalla tulee ilmainen akupunktio, jos katti sattuu olemaan sylissä hörinäleipomiskohtauksen alkaessa.
Leipomisen jälkeen pesu
Ottaahan hörinäleipominen voimille, joten lepohetki kutsuu. Ja ilman pesuahan ei käydä nukkumaan. Tätä se on kissan rankka elämä hämäränä talvipäivänä, kun ulkonakaan ei tapahdu sadetta ihmeempää.
Zzzzzzzzzzzzz

tiistai 14. marraskuuta 2017

Porrasjuoksua

Poikuli luo mielikuvaa portaissa juoksemisesta
Poikuli on varsin ronkeli ruokien suhteen. Kuivamuona, raksut kansan kielellä, eivät maistu edes kostutettuina. Kanankoivista kyllä järsitään nivelet, joten pureminen kyllä onnistuu. Cosman kuivattujen palojen perään kyllä herrakin suostuu juoksahtelemaan. Piiperölle on kautta aikojen ollut iso ilo saada juosta heittoraksujen perään. Välillä se jättää jonkun helpon raksun syömättä ja säntää seuraavan perään. Säästössä olleen/t hoidetaan heittoautomaatin lopetettua toimintansa.

Iltana eräänä kokeilimme kuvata raksujuoksua portaikossa. Kuvaustilannetta olisi pitänyt alustaa paremmin lisäämällä muutamia valoja, jotta kameran salama ei paljastaisi juoksijan ikuista seuralaista. Tämä sessio olikin tällainen amatöörimäistä protoilua, onneksi filmi on halpaa.
Riistapohjainen tyyli
Kanssamme eläneiden somalien perusteella juoksutyyli perustuu perusväriin, ainakin portaikossa. Riistapohjainen lähtee matalana liikkeelle edeten juosten vaihtoaskeltaen. Näin on ollut ja uskomme näin olevan jatkossakin.
Hopean loikkalähtö
Hopea lähtee kuin mummo ruokakomerolta tasaloikalla jatkaen eteenpäin edelleen tasajalkataloikkaamalla. Tilastollinen otanta hopeatavasssa on enemmän kuin yksi, siis kaksi. Riistoilla luku on 3. Juoksutyyli vaikuttaa olennaisesti saatavien kuvien koreografisiin pisteisiin.
Pystyjuoksu
Samalla kun pistetään tassua toisen eteen, lentävää raksua seurataan silmä tarkkana. Raksun yllättäviin pomppuihin ne pystyvät reagoimaan hämmästyttävän nopeasti jopa täydestä vauhdista.
Raksu lähes ulottuvilla
Ylläolevassa kuvassa raksu näkyy osittain katseiden osoittamassa kohdassa. Seinällä näkyvä pallero on raksun varjo. Jo muutaman raksuspurtin jälkeen piiperön tassut kostuvat ja raksut saattavat tarrata takiaisen lailla anturoihin ja niiden karvoihin. Parketilla hikoilu synnyttää elokuvatassuilmiön hämmästyttävällä pidolla. Välillä näyttää kuin Piiperö länttäisisi etutassunsa lattiaan samalla madaltaen massansa keskipistettä pyöräyttäen hallitusti takapäänsä pultatun kiintopisteen ympäri.
Poikulin tyylinäyte
Sillä välin kun Poikuli sipsutteli namiensa perässä, piiperö ehti sännätä jo sinne ja tänne. Aina on syytä pitää kiirusta raksun ollessa kyseessä.
Seuraavaa raksua kyttäämään...
Lievää kommentointia
Piiperön ravatessa raksujensa kanssa Poikuli oli välillä kirjaimellisesti liikenteen keskipisteessä niin vakatasossa kuin pystysuunnassa. Siinä ei paljoa finlexin liikennelakia noudatettu, oli ihan sama miltä suunnalta oltiin tulossa.
Ja taas mennään!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Vartiointipalvelu Karvanaamat™

Mustarastas marjastamassa
Mustarastaille maistuu marjakuusen ja näköjään myös villiviinin marjat. Molemmat kypsyivät varsin myöhään verrattuna normaaliin kesään. Marjojakin näyttää myös olevan vähemmän. Nokkavarpuset eivät jääneet odottamaan marjojen kypsymistä ja ottivat siivet alle.
Vislaajahaikara paistattelee huudeilla
Paikalliseksi parkkeerannut vislaajahaikara pörhisteli seinustalla, kun aurinko vihdoinkin paistoi perinteisten happirikkaiden syyskelien jälkeen. Kesän aikana muurahaiset olivat pesiytyneet haikaran kaislikon juuruksiin, josta niitä oli varsin hankala saada häädetyksi. Lopulta ne viisaampina päättivät siirtyä toisaalle lievästi avustettuna.
Mitäs koputeltavaa tuolla olisikaan?
Syksyn tunnistaa äänellisesti siitä, kun tiaiset, etenkin tali ja sini sellaiset, kiertävät rakennuksia kaikkia mahdollisia paikkoja nokutellen. Mökillä tämän erityisesti huomaa, kun niiden lempijuttu tuntuu olevan nakutella ja rapistella varpaillaan makuutilan ilmanvaihtoräppänän alumiinista ritilikköä. Kotosalla tätä mahdollisuutta niillä ei ole, mutta fiksuina ne osaavat stepata ikkunapelleillä samalla takoen seppäilmarisena rytmiä ikkunan puitteista. Nautinnollista.
Mato kiikarissa
Mustikset olivat kovin tyytyväisiä, kun ensilumet tulivat ja etenkin menivät. Oli jälleen matoja hyvä tampata esille kuultavaksi ja syötäväksi. Kyseisellä yksilöllä puvun vaihto lienee vielä hieman vaiheessa, saattaapi olla 1kv yksilö.
Öttiäiset lennolla
Ilmojen lämmettyä öttiäiset ilmestyivät jälleen lentelemään puiden oksien lähettyville. Ei nyt kesäisinä parvina, mutta muutama nyt kuitenkin. Mitä ilmeisemmin noita samoja lajinsa edustajia näkee normaalisti keväisin ja kesäisin oksistojen lähettyvillä heijailemassa. Tai mistäpä noita tietää, varmaan joku hyönteisbiologi osaisi antaa valistuneemman arvauksensa lajista tai edes suvusta. Hysyjä (hyönteissyöjiä) ei kuitenkaan ole enää maisemissa, joten tähän aikaan vuodesta kelien salliessa ne saavat lennellä kaikessa rauhassa.
Parus Major Japonocus
Kuvan tintti ei ole nokastaan kiinni pöntön kattolaudassa vaikka sellaisenkin mielikuvan asiasta voisi saada. Anti-itkuhan siitä olisi tullut, jos tintti olisi kirjaimellisesti jysäyttänyt itsensä pönttöön kiinni.
Tinteillä oli tässä päivänä eräänä kova mielenkiinto tutkia leppälinnun pesäpaikaksi asetettua pönttöä. Pöntön rakentamisen suhteen mielenkiintoisena detaljina yhdessä PPP pönttöjaksossa mainittiin, että leppälinnun pöntön reiän koko tulisi olla 46mm normisti ehdotun 50mm sijaan. Tällöin pesät säästyisivät oravilta, joita rakennetussa ympäristössä ravaa siellä ja täällä tuhtien talviruokintojen siivittämänä. (toim.huom. tintti alias bibolaari ei hyvästä yrityksestä huolimatta kajauttanut nuppiansa pönttöön).
Tilhien syksyn ensilento
Enemmän kuin yhden tilhen parvi teki syksyn ensivisiitin ihan pihapiirin päältä. Ne ovat jotenkin niin piristäviä pohjoisen vieraita. Koskikara olisi myös ihan kiva pihapinna. Mahdollisuudet sellaisen näkemiseen virtapaikattomalla tontilla ovat kyllä olemattomat, sillä en muista kertaakaan nähneeni lajia muualla kuin veden äärellä.
Roteva kolli kyttäämässä - kuvaajaa
Stadin hienohelmapimatsu sisätiirailee
Lintumaailman siirtyminen asutuksen lähettyville on mukavasti aktivoinut karvanaamojakin. Jäbä kytistelee siipiveikkoja pääasiassa ulkosalla ja välillä se saattaa ottaa pienet ulkopäikkäritkin tyytyväisenä. Piiperöllä on niiiiin arat varpaat, ettei alle 5C lämpötilassa ulos mennä kuin "lievällä" avustuksella. Fiksuna kattina se on keksinyt tiirailla kulkuluukun takana, jolloin ulkoa kuulee äänet ja haistaa hajut eikä varpaat koe viileän aiheuttamaa kolotusta.

Palataan vielä kissojen mielenkiintoon rajattuun alueeseen.
Piiperö nelikulmiossa
Keittiön jakkarasta yhden jalan liimaus niin sanotusti petti. Uuden liimauksen kuivumisen ajan jakkara oli pöydällä ylösalaisin. Ensimmäinen katti ilmestyi tetragoniin nopeammin kuin olisi ehtinyt sekunttikelloa käynnistää.
Poikuli treenaa Ruotsalaisen teatterin nurkan valtausta
Poikulikin siirtyi varsin pian huomion keskipisteeseen pohtimaan maailman menoa. Kehikon puristusnauhan laatikko oli pakko siirtää pois tuolilta, kun se aiheutti ikävästi kylkeä painavan elementin kulmienkurtisteluhyörinä monioireyhtymän. Näkyvimmät oireet olivat tiukka tuijotus, jatkuva asennon hakeminen huokaillen. Oireista pikaisen tervehtymisen jälkeen tuolin pohjakehikko todettiin juuri sopivan kokoiseksi yhdelle somalikollille.